Thaimaa: Osa 2

Musiikki: Queen + Paul Rogers: The Cosmos Rocks; Babylon Whores: King Fear; Rotting Christ: Sanctus Diavolos
Sijainti: Helsinki, Suomi

Kambodzasta palattuamme päätimme poiketa Pattayan kautta ennen Bangkokiin jatkamista. Olin lukenut Pattayan olevan Thaimaan seksi-paratiisi, enkä odottanutkaan sen olevan kovin viihtyisä paikka, mutta halusin nähdä sen omin silmin. Saavuimme sinne illalla pitkän bussimatkan päätteeksi ja jatkoimme eteenpäin heti seuraavana aamuna. Pitkään siis emme siellä siis aikaa viettäneet, mutta eipä ollut tarvettakaan. Pattayan olemuksen kiteyttää hyvin suositun T-paidan slogani ”Good guys go to heaven, bad guys go to Pattaya.” Illalliselle mennessämme ei voinut viittä metriä kävellä ilman että joku tyttö tai lady-boy yrittäisi saada huomiosi. Pattayan kuuluisa Walking Street, joka on siis täynnä enimmäkseen vain go-go-baareja, on iltasella ihan näkemisen arvoinen paikka. Kaikkialla vilkkuu neon-kylttejä ja yli puolet vastaantulijoista on vanhempia länsimaalaisia miehiä kävelemässä käsi kädessä nuoren thaimaalaisen tytön kanssa. Halusin – ihan vaan kulttuurimielessä – käydä jossain go-go-baarissa katsomassa Thaimaan kuuluisan ping-pong-esityksen, mutta Mark oli edeltävästä päivästä sen verran väsynyt että palasi illallisen jälkeen suoraan hotellille, eikä sitten huvittanut yksin mennä.

Seuraavana aamuna jatkoimme siis Bangkokiin. Ensimmäisellä kerralla Thaimaan pääkaupungista saamani vaikutelma ei toistunut kun palasimme sinne. Kaupungin yllä vallitsi harmaa pilvimäinen kerros ja hengitettäessä ilma tuntui raskaalta. Suurkaupungiksi Bangkok on silti varsin viehättävä. Kaupungin arkkitehtuuri on todella kaunista ja – kuten jo aikaisemmin kirjoitin – esimerkiksi Intian kaupunkeihin verrattuna siitä löytyy paljon vihreyttä. Kaupungin ehkä tärkein nähtävyys on Kuninkaallisen palatsin ja Smaragdibuddhan temppelin muodostama kompleksi. Tämän lisäksi Bangkokista löytyy kymmeniä eri kokoisia ja näköisiä temppeleitä, joita kiertäessä menee leppoisasti pari päivää.

Yövyimme kummallakin kerralla Bangkokin legendaarisella Khao San Roadilla, tai tarkemmin sanottuna eräällä pienemmällä kadulla sen lähistöllä. Khao San Road tuntuu jakavan mielipiteet – moni rakastaa sen kaoottista anything-goes –tunnelmaa, toiset taas eivät suostu mistään hinnasta astumaankaan koko kadulle. Rakastaa tai vihaa sitä, Khao San Road on paikka joka pitää vähintään kerran nähdä ja kokea. Se on ylituristisoitunut ja kasvanut ilmiöksi itsessään. Missä muualla voit nähdä 100 metrin säteellä toisistaan mm. 24h tatuointiliikkeen, kioskin jossa tehdään tilauksesta väärennettyjä länsimaisia henkilöllisyystodistuksia (niin kuin esimerkiksi opiskelija- ja journalistikortteja), ravintoloita jotka mainostavat itseään sillä että eivät tarkista asiakkaidensa ikää, puku-ompelimoita, paikallisia haalimassa asiakkaita ”ping-pong”-näytöksiin, kaikenlaisia T-paita- ja krääsä-kojuja, ja elefantin kävelemässä keskellä katua keskiyöllä. Itse koin Khao San Roadin kiehtovana paikkana, vaikka kovinkaan pitkään siellä en luultavasti viihtyisi. Pieninä annoksina kokisin sen kuitenkin toistekin.

Ennen paluutamme Suomeen kävimme Markin kanssa myös täydenkuun juhlistaan (Fullmoon Party) tunnetulla Koh Pha Nganin-saarella viettämässä joulua. Vaikka ei ollutkaan täysikuu, oletin että täällä olisi silti ollut kunnon juhlat joulu-aattona, mutta meno oli varsin laimeata ja sukupuolijakauma hyvin miesvoittoista. Edelleen Kambodzan rannoista väsyneenä vetäydyin joulu-aattona jo ennen puolta yötä hotellille. Mark sentään piti yllä suvun kunniaa hankkimalla pari näyttävää palovammaa temppuillessaan tulella muutaman ”ämpärin” jälkeen.

Reissun viimeiset kuvat alkavat tästä.

Kambodza: Angkor

Musiikki: Queen + Paul Rogers: The Cosmos Rocks; AC/DC: Highway to Hell
Sijainti: Helsinki, Suomi

Kambodzan tunnetuin nähtävyys on Angkorin puisto, ja siellä Angkor Watin temppelin rauniot. Angkor oli 800 – 1400 luvulla Khmerin imperiumin hallinnollinen sekä uskonnollinen keskus ja samalla historian suurin esiteollinen kaupunki. Sen noin 3000 km² kokoiselta alueelta on löytynyt yli 1000 temppelin rauniot jotka vaihtelevat pienistä koristeettomista tiilikasoista massiivisiin komplekseihin. Suurin ja kuuluisin näistä on tosiaan Angkor Watin temppeli.

Vietimme vajaa kolme päivää – tai minä vietin; Mark jätti toisen päivän väliin – koko alueella temppeleitä tutkiessamme. Koska etäisyydet temppeleiden välillä ovat suuret, palkkasimme itsellemme Siam Reapista herra Vebol nimisen paikallisen tuk-tuk-kuskin. Ensimmäistä vierailuamme edeltävänä iltana kun sovimme kyydityksestä, kuskimme oli ilmiselvästi onnellinen siitä että olimme valinneet hänet ja sanoi että on iloinen siitä että voi mennä kotiin ja sanoa perheelleen että sillä on töitä kolmeksi päiväksi. Kun urakkamme oli ohi ja jätin Vebolille muhkean tipin, halasi kaveri meitä ja vannoi ikuista ystävyyttä.

Jos katukauppiaat Kambodzassa yleisesti ottaen ovat aggressiivisia, se ei ole mitään verrattuna siihen mitä tapahtuu Angkorissa. Temppeleitä lähestyessäsi alkavat vesi- ja hedelmäkauppiaat jo kaukaa huutamaan kilpaa kimeillä äänillään – ”Cold drink mister!”, ”You buy pineapple!” Ja jos kieltäytyy, vaativat he vähintään lupauksen että jos myöhemmin haluat ostaa jotain, ostat sen varmasti niiltä. Kerran kun ostin yhdeltä ympärillämme pyörivistä lapsista pullon vettä, rupesi toinen surkeana kyselemään ”What about me? What about me?!”

Paljoa kerrottavaa Angkorista ei ole. Kuvia sen sijaan tuli otettua sitäkin enemmän.

Koitan tässä viikon välein puskea ulos viimeiset artikkelit. Vielä olisi tarkoitus kirjoittaa Bangkokista, jonkinlainen yhteenveto Intiasta, siellä kun tuli vietettyä suurin osa ajasta, ja lopuksi vielä yleisiä ajatuksia koko reissusta.

Kambodza

Musiikki: Queen + Paul Rogers: The Cosmos Rocks; Amon Amarth: Twilight of the Thundergod; Bruce Springsteen: Magic
Sijainti: Helsinki, Suomi

Vietettyämme reilun kuukauden Thaimaassa siirryimme Kambodzaan. Rajan ylitys meni sinänsä jouhevasti – viisumista vaan joutuu korruptiosta johtuen pulittamaan rajalla virallista hintaa korkeamman hinnan. Päästyämme Kambodzaan, muutos ympäristössä oli huomattava. Kaikkialla oli likaista ja tiet olivat asfaltoimattomia; köyhyys näkyi kaikessa. Huoltoasemien virkaa ajoivat bensiinillä täytetyt limu- ja Johnny Walker-pullot.

Siam Reapin kaupunkiin saapuessamme näkymät muuttuivat taas. Ranskan siirtomaa-ajoilta jäämä arkkitehtuuri oli kaunista, talot olivat hyvässä kunnossa, kadut olivat enimmäkseen roskista puhtaita ja muutamat puistot pitivät kaupungin yleisilmeen värikkäänä. Toisaalta monissa kohdin tiet olivat huonossa kunnossa, pölyä oli ilmassa paljon ja löytyi kaupungista köyhempääkin asutusta. Luulin aluksi että Siam Reap oltaisi siistitty Angkoria katsomaan tulleiden turistien tuomalla rahalla, mutta myöhemmin vieraillessamme muissa kaupungeissa näin että nekin olivat enimmäkseen puhtaita ja hyvin hoidettuja.

Huolimatta suhteellisesta siisteydestään Siam Reap ei tehnyt suurta vaikutusta minuun. Keskustori oli ihan mielenkiintoinen vierailun kohde, mutta sitä ympäröivä alue, jolla myös suuri osa hotelleista sijaitsi, oli ahdettu enimmäkseen täyteen länsimaalaisia varten tarkoitettuja ravintoloita. ”Pub Streetilla” illalla oluella istuessamme oli jossain määrin surrealistinen olo kun ravintoloiden henkilökuntaa ja kadun päässä odottavia tuktuk-kuskeja lukuunottamatta missään ei näkynyt yhtään paikallisia.

Siam Reapista käsin kävimme katsastamassa Angkorin (mistä tulee erillinen juttu myöhemmin) ja lähdistöllä sijaitsevalla kelluvan kylän (mistä ei ole paljoa kerrottavaa, mutta käykää katsomassa kuvat.)

Ennen Phnom Penhiin jatkamista poikkesimme päiväksi Kampong Chamin kaupunkiin. Mitään erityistä nähtävää Kampong Chamissa ei sinänsä ollut, mutta koin sen kuitenkin jotenkin sympaattisena kaupunkia. Vuorkasimme polkupyörät ja kävimme ajelemassa ja katsomassa ihmisten elämää kunnes Markin pyörästä puhkesi kumi.

Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh on kokoonsa nähden (noin 1,3 miljoonaa asukasta) hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen kaupunki. Kuninkaallisen palatsin ja Riversiden ympäristö on hyvin kaunis puistoineen, leveine bulevardeineen ja ranskalais-kolonialistista sekä buddhalaista arkkitehtuuria yhdistävine rakennuksineen. Kaupunki selvästi panostaa tämän alueen hoitamiseen. Toisaalta Phnom Penhissä näkyy parhaiten suuri vaihtelu elinoloissa eri kaupunginosien välillä. Ei tarvitse kävellä kovinkaan kauas nähdäkseen roskien täyttävän kadut, rakennusten rappeutuvan ja muutenkin elinolojen tippuvan.

Phnom Penhin Lakeside on reissullani näkemistäni backpacker-ghettoista suosikkini. Siinä yhdistyy sopivalla tavalla turisti-palvelut ja paikallinen asutus sekä chillailu ja yöelämä. Täältä löytyy hyviä pizzeriöitä ja paikallisia katukeittiöitä; täällä voit levätä kirjaa lukien ja Boeung Kak järveä ihaillen tai tutustua muihin reissaajiin olutlasin ääressä, pelata biljardia tai vaikkapa osallistua Texas Hold-em turnaukseen. Biljardin ystävien tosin kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin suostuvat pelaamana minkäänlaisista panoksista paikallisten kanssa. Mark, joka ei kuitenkaan ole ihan täysin onneton pelaaja, hävisi kokiksen noin 10 vuotiaalle paikalliselle pojalle, ja näimme myös pari 16-18 vuotiasta miehenalkua jotka koittivat saada länsimaalaisia pelaamaan pienestä 1$ panoksesta ja pyyhkivät niillä sitten lattiaa.

Ennen Kambodzaan saapumistani en tiennyt juuri mitään maan historiasta, mutta siellä ollessani opin siitä yhtä sun toista. 800-1400 –luvulla Khmerit (kambodzalaiset) olivat edustaneet Kaakkois-Aasian valtakulttuuria, mutta noin 600 vuotta sitten oli alkanut alamäki joka on jatkunut 2000-luvun alkuun asti. Khmerien Imperiumin kaaduttua vuonna 1431, Kambodzaa koettelivat useat sodat Vietnamin ja Siamin (Thaimaan) kanssa. Vuosina 1863-1953 Kambodza oli Ranskan siirtomaa. Suurimman tragediansa Kambodza kohtasi kuitenkin vuosina 1975-1979 kun Pol Potin johtama kommunistinen Khmer Rouge otti vallan. Muutettuaan maan nimen Demokraattiseksi Kamputseaksi Khmer Rouge halusi perustaa täydellisen maatalouteen perustuvan talouden jossa ei käytettäisi rahaa ja jossa kaikki ihmiset asuisivat maalla eikä kaupunkeja olisi. Khmer Rougen tultua valtaan keväällä 1975 Phnom Penh tyhjennettiin neljässä päivässä täysin asukkaista ja ihmiset pakotettiin muuttamaan maalle. Eri arvioiden mukaan Pol Potin 4 vuotta kestäneen valtakauden aikana kuoli noin 1 - 2 miljoonaa ihmistä – osa kuoli nälkään ja sairauksiin, osa tapettiin. Siinä missä natsit olivat tehneet tappamisesta tehokasta ja persoonatonta (kaasukammiot), suoritti Khmer Rouge asian käsityönä ns. tappokentillä (Killing Fields) ympäri maata. Luoteja ei tuhlattu vaan ihmisiä tapettiin esimerkiksi lapioilla, kirveillä, puukoilla tai vaikkapa rautatangoilla. Uhrit haudattiin joukkohautoihin joita on tähän mennessä löytynyt tuhansia ympäri Kambodzaa. Vierailu S21:een (Khmer Rougen vankilaksi muuttama entinen koulu joka toimii nykyään museona) kertoo Pol Potin valtakautena tehtyjen rikosten lisäksi myös siitä, miten suurin osa muusta maailmasta yritti painaa koko tapahtuman villaisella vuosikausia. YK vähätteli tapahtunuttua yli 20 vuotta. Khmer Rougen edustajilla oli itse asiassa vuoteen 1993 asti paikka YK:ssa eivätkä länsimaat tunnustaneet vuonna 1979 asutettua People’s Republic of Kampucheaa (Kamputsean Kansantasavalta). Kansaivälinen tuomioistuin Khmer Rougen hengissä olevien johtohahmojen tuomitsemiseksi aloitti toimintansa vasta vuonna 2006 – 27 vuotta Khmer Rougen valtakauden päättymisen jälkeen. Suurin osa vastuullisista ovat jo kuolleita Pol Potin teloittamina. Pol Pot itse jatkoi taistelua Kambodzan viidakoissa kuolemaansa asti vuonna 1998. Khmerien kansallisen itsetunnon takia on kuitenkin tärkeää että tämä oikeudenkäynti tapahtuu vaikka syytettyjen penkki onkin käynyt pieneksi.

Phnom Penhin jälkeen jatkoimme Etelä-Kambodzassa sijaitsevaan Sihanoukvillen kaupunkiin joka on kuuluisa rannoistaan. Täällä viettämämme neljä päivää olivat Markille reissun kohokohta; minä taas kypsyin menoon jo ensimmäisen päivän jälkeen. Melkein kaikki matkaajat ottivat aurinkoa päivät ja juhlivat yöt. Tunsin itseni todella vanhaksi yrittäessäni päästä samalle aallonpituudelle muiden reissaajien kanssa, joiden keski-ikä oli noin 21. Mutta tulipa ainakin todistettua taas kerran paikkansapitäväksi vanha kalliolainen sananlasku ”Viinaa voi olla ilman hauskaakin”.

Yhteenvetona Kambodza oli ihan mielenkiintoinen vierailun kohde. Erot varallisuudessa eri yhteiskuntaluokkien välillä vaikuttaisivat olevan varsin isoja. Suurin paikallisista liikkuu skoottereilla, kun autoista taas yleisin merkki on Lexus. Vaikka Kambodza on jonkin verran kalliimpi kuin esimerkiksi Intia, oli majoituksella täällä reissuni paras hinta-laatu-suhde. Siam Reapissa saimme 5 eurolla käyttöömme ison ja viihtyisän kalustetun huoneen lämpimällä vedellä ja televisiolla. Kambodzalaiset vaikuttivat hyvin järjestelmällisiltä, ainakin mitä tulee ympäristösuunnitteluun. Phnom Penhin kadut menivät varsin tarkkaan joko itä-länsi- tai pohjois-etelä-suunnassa, ja muutamaan harvaa nimettyä katua lukuun ottamatta kaikki kadut olivat numeroituja. Myös muualla tiet menivät usein ilmansuuntien mukaan ja mutkat olivat 90 asteisia. Katukauppiaat Kambodzassa ovat varsin aggressiivisia ja tulevat kauppaamaan tavaroitaan jopa ravintoloihin sisään kun et pääse minnekään karkuun, mutta toisaalta verrattuna Intiaan täällä ei ole juurikaan kerjäläisiä vaan jokainen yrittää tehdä jonkinlaista työtä. Ruoka Kambodzassa oli hyvää, vaikkakin vähemmän monipuolista kuin esimerkiksi Thaimaassa.

Uudet kuvat alkavat tästä.

Päivityksiä tulossa pian

Reissu on ohi ja olen takaisin Suomessa. Viikon sisällä voi odottaa taas päivityksiä.

Thaimaa

Musiikki: The Knife: Silent Shout; System of a Down: Mesmerize; WASP: Kill Fuck Die
Sijainti: Phnom Penh, Kambodza

Kuten on ehkä ollut havaittavissa, kirjoitusintoni ei ole viimeiakoina ollut enää kummoinen. Koitan tässä kuitenkin sinnitellä matkan loppuun asti, mikä valitettavasti koittaa jonkin verran aikasemmin kuin mitä olin suunnitellut. Ne teistä, jotka katsovat uutisia ja seuraavat maailman tapahtumia, tietävät että maailmalla on joku lama alkamassa tai jotain. Minä opin asiasta katsomalla rahastoja joihin olin sijoittanut matkakassani. Toisin sanoen rahat ovat loppu ja palaan Suomeen vuoden vaihteessa.

Vietimme Thaimassa melkein viisi viikkoa, mistä puolet oli liikaa. Siinä missä Intia oli monin paikoin epämiellyttävä eikä mitenkään viihtyisä, mutta kuitenkin mielenkiintoinen ja kiehtova, kokemukseni Thaimaasta oli päinvastainen. Siellä on helppo olla – asiat toimivat, ruoka on hyvää, ilmasto miellyttävä. Ja siellä on helppo yksinkertaisesti vain olla – rötkötellä riippumatossa kirjaa lukien tai aaltoja katsellen. Ja tästä olemisen sietämättömästä keveydestä johtuen itsensä liikkeelle potkiminen tuntui usein ylivoimaselta tehtävältä joten aika vain kului, ilman että olisimme tehneet mitään kummoista. Yhdelle chillailu (lue: laiskottelu)-viikolle oli tosin ihan pätevä syy. Mark sai dengu-kuumeen ja oli 5 päivää 38-39 asteen kuumeessa.

Ton Sailta jatkoimme etelään Trangin maakuntaan tarkoituksena mennä karkuun turisteja ja suorittaa sukelluskurssi. Valitettavasti Trang on sen verran vähän turistisoinunut, että siellä ei ollut vielä yhtään sukelluskeskusta auki. Emme tietenkään olleen vaivautuneet ottamaan asiasta selvää etukäteen, joten saimme tietää tästä vasta perille päästyämme. Koska olimme kuitenkin jo vaivautuneet tänne asti, päätimme viettää pari päivää perillä ennen eteenpäin jatkamista. Päädyimme Ko Mook’in saarelle, jossa pari päivää venyi melkein viikoksi.

Ko Mook on pieni saari jolla on kaksi ranta-kohdetta ja parintuhannen asukkaan kalastaja-asutus. Me olimme Charlie-rannalla (tai tarkemmin sanottuna noin 300 metriä rannasta) alkoholisoituneen australialaisen Brianin pyörittämässä Mookies’issa, jossa majoitus tapahtui ns. tentalow’eissa, eli isohkoissa kahden hengen teltoissa joissa oli kunnon patjat, lamppu ja tuuletin. Mookies’issa, jonka baarin seinään Brian oli teipannut kyltin ”Jesus loves you but I think you are a cunt”, tuli vietettyä useampi ilta Brianin, Brianin thai-vaimon (jonka nimeä en muista, mutta se tarkoitti Täydellistä) ja muiden vieraiden kanssa iltaa istuessa ja olutta siemaillessa. Muille reissaajille Krabi-bussissa tapahtuneesta varkaudesta kertoessani, Brien kertoi että varkaiden toimitatavat olivat muuttuneet viimeisen 10 vuoden aikana paljon hienovaraisemmiksi. Aikasemmin he heittivät autotien yli menevältä sillalta tiiliskiven päin kuljettajanpuoleista tuulilasia, jonka seurauksena bussi ajoi ojaan. Bussin tyhjentäminen porukalla tämän jälkeen kävi helposti ja nopeasti. Eräänä iltana Brian kertoi myös omakohtaisista kokemuksistaan vuoden 2004 tsunamista, joita en toista täällä, mutta heidän 7-henkisestä seurueesta kaikki jäivät henkiin.

Ko Mookilta jatkoimme muutaman epäonnistuneen lähdön jälkeen (”Pitikö meidän lähteä huomenna?”, ”Niin kai”, ”Olisi pitänyt ostaa lautta-lippu tänään”, ”Niin kai”, ”Taidetaan jäädä vielä päiväksi...”, ”Niin kai.”) takaisin kohti Krabia ja Lantan saarta jossa suoritimme lopultakin sukelluskurssin. Sukeltaminen oli minulle Thaimaassa viettämämme ajan kohokohta. Oli mahtava tunne oppia hallitsemaan itseään veden alla, ja pienillä, hienovaraisilla liikkeillä (jotka tuskin olivat pieniä tai hienovaraisia opettajamme mielestä) suunnata kehonsa haluamansa suuntaan kolmessa ulottuvuudessa. Näkyvyys oli paikallisten mukaan huono koska säät olivat olleet huonoja, mutta minulle ainoana vertailukohtana olivat Suomen meri ja järvet, joten en valittanut pätkääkään. Kymmenien erinäköisten ja –väristen pienten kaljoen lisäksi tuli nähtyä myös yksi leopardihai ja pari merihevosta.

Markin toivuttua dengu-kuumeesta, joka puhkesi heti sukelluskursimme jälkeen, kiersimme pari päivää Ko Lantaa skootterilla ja otimme sitten lautan mantereelle. Vietimme Ao Nangilla taas pari iltaa Nooran ja muutamien muiden suomalaisten sukeltajien kanssa, jonka jälkeen päätimme jättää Thaimaan hetkeksi taaksemme ja suunnata kohti Kambodzaa.

Uudet kuvat alkavat tästä.

Thaimaa: Krabi

Musiikki: The Nightmare before Christmas OST; Satyricon: The Shadowthrone; Björk: Vespertine
Sijainti: Ko Lanta, Thaimaa

Thaimaahan saapuessa rajaviranomaiset saattavat vaatia jonkinlaista todistusta siitä että poistuu maasta viisumin voimassaolon aikana. Olimme ostaneet meno-paluu –lipun Kolkatasta Bangkokiin, mutta paluulento lähtisi vasta joulukuun lopussa eikä rajalta saatava viisumi riittäisi siihen. Emme halunneet ottaa riskiä joutua käännytetyksi rajalla, joten hankimme Kolkatassa 2 kuukauden Thai-viisumit, johon meni pari päivää. (Eihän lippujamme sitten rajalla tietenkään tarkistettu, mutta eipä ainakaan tarvitse käydä varta vasten Myanmarissa tai Malesiassa viisumin uusimista varten jos päätyisimme viihtymään Thaimaassa pidempään.)

Bangkokiin saapuminen tuntui Intian saasteiden jälkeen raikkaalta kuin keväinen tuuli. (Tästä tosin saimme kuulla myös eriäviä mielipiteitä matkustajilta jotka olivat saapuneet suoraan Skandinaviasta.) Kaupungin hyvin hoidetut puistot ja kaunis arkitehtuuri jättivät hyvin poistiivisen ensivaikutelman. Yhden illan perusteella Bangkok vaikutti hyvin miellyttävältä ja mielenkiintoiselta kaupungilta, mutta halusimme päästä mahdollisimman nopeasti jonnekin rauhalliselle rannalle, joten päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen myöhemmäksi ja otimme bussin etelään.

Markin kaveri Noora työskentelee Krabilla eräässä sukelluskeskuksessa, joten suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Otimme Khao San roadilta halvimman mahdollisen ”VIP” bussin (yksityisesti operoidun turistibussin). Kaikki muutkin matkustajat olivat nuoria länsimaalaisia. Bussiin astuessamme matkatoimistomme edustaja varoitti meitä pariinkin otteeseen että mitään arvokasta ei kannata jättää tavaratilaan. Bussi lähti illalla seitsemän maissa ja saapui seuraavana aamuna kello neljältä erääseen pikkukylään, josta matkamme oli määrä jatkua minibussilla Krabille. Vaihtopaikalle saapuessamme bussin henkilökunta lastasi tavaramme bussista ja pyysi meitä odottamaan jatkoyhteyttä. Bussin jo poistuttua paikalta huomasin reppuni erään sivutaskun olevan auki. Ajattelin että olin itse unohtanut sen auki ja olin sulkemassa sitä kun löysin sielä erään muovipussin, joka ei kuulunut minulle. Tarkemman penkomisen jälkeen huomasin että repustani oli hävinnyt Leathermanini, otsalamppuni, USB-muistitikkuni sekä 100 euroa hätävara-käteistä. (Läppärini olin ottanut käsimatkatavaroihin.) Myös Markilta oli viety ostalamppu. Vanhat puhelimemme varkaat olivat kuitenkin todenneet arvottomiksi. Mainittuani asiasta muille matkaajille paljastui että kaikkien laukut oli avattu ja kaikki viemisen arvoinen viety.

Puolen vuoden reissaamisen aikana en ollut törmännyt mihinkään ongelmiin ja nyt toisena päivänä Thaimaassa laukkumme tyhjennettiin näin törkeästi. Vitutti. Mutta matkamme jatkui siitä huolimatta. Krabille päästyämme otimme vene-taksin Ton Sain rannalle. Vaikka Ton Saille pitää siirtyä meriteitse, se ei sijaitse saarella vaan mantereella, jyrkän kallion erottamalla niemimaalla. Löysimme halvan bungalow-majoituksen rannalta, söimme lounaan ja otimme parin tunnin nokoset. En herännyt mitenkään merkittävästi paremmalla tuulella. Olin kyllä kuullut ja lukenut monista erilaisista ryöstöistä Thaimaassa, mutta olin jotenkin ajatellut että näin tapahtuu vain muille, varomattomille matkaajille, enkä voinut uskoa että turistien tyhjentäminen olisi täällä näin järjestäytynyttä toimintaa. Vitutti kaikki Thaimaahan liittyvä ja mietiskelin jo mihin maahan siirtyisimme seuraavaksi.

Mielialani alkoi kohota kun kävin uimassa ensimmäistä kertaa. En tiennyt että (valta)merivesi voi olla näin lämmintä. Vain pari viikkoa aikasemmin olimme palelleet Nepalissa ja nyt olin uimassa upealla hiekkarannalla kirkkaassa, yli 30 asteisessa vedessä. Illalla söimme hyvin (minä grillattua kalaa, Mark kanaa), minkä päälle kun otti vielä pari olutta alkoivat aamun tapahtumat olla jo unohtuneita ja mieleni taas korkealla. Atrian mainoslause ”Hyvä ruoka, parempi mieli” on niin totta.

Matkalla Ton Saille olimme tutustuneet englantilaiseen Liamiin ja Etelä-Afrikasta kotoisin oleviin Marinoon ja Victoriaan. Toisena päivänä vuokrasimme heidän kanssaan kajakit ja kävimme melonta-/snorkklausretkellä viisistään. Seuraavat pari päivää muut kävivät kalliokiipeilemässä, minä viihdytin itseäni löhöilemällä rannalla ja lukemalla (Isaac Asimov: ”Foundation”).

Unohtaen epäonnekkaan bussimatkamme, ensivaikutelmani Thaimaasta on ollut varsin positiivinen. Ilmasto täällä on miellyttävä, ihmiset ovat mukavia ja ruoka, tulisuudestaan huolimatta, todella hyvää. (Itse asiassa, vaikka en edelleenkään pysty käsittämään miksi jotkut pitävät tulisesta ruuasta, päätin totutella itseni chiliin täällä.) Ruoka-annokset tosin ovat paikotellen ihan naurettavan pieniä, mutta paikalliset syövätkin viitisen kertaa päivässä. (Enkä tässä kohtaa tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.) Hauskana yksityiskohtana mainittakoon myös että joka toinen vastaantuleva länsimaalainen vaikuttaisi käyttävän Skeletoria (oikealta nimeltään Skelotolene; hyvin tylyä hyttyskarkoitinta) dödönä.

Uudet kuvat alkavat tästä.

Intia: Kolkata

Musiikki: Agalloch: The Mantle, Rotting Christ: Theogonia
Sijainti: Ko Lanta, Thaimaa

Saavuimme Kolkataan kello neljän maissa aamuyöstä. En ollut huolissani majoituksesta, koska odotin aikasemman kokemukseni perusteella asian ratkeavan enemmän tai vähemmän itsestään. Suureksi yllätyksekseni yksikään rickshaw-kuski ei ollut tarrautunut hihaani matkallamme asemalta ulos. Juna-aseman edessä odotti pitkä liuta keltaisia Ambassador-takseja, mutta taksikuskeista vain harva noteerasi meidät. Koko taksimatkamme Sudder-streetille taksikuski oli hiljaa eikä maininnut mitään hyvästä ja halvasta hotellista jonne voisi viedä meidät. Astuimme taksista keskelle autiota, mutta värikkäillä valoilla valaistua katua. Poissa olivat myös innokkaat hotellipojat, joita Delhistä löytyy vaivaksi asti. Pieneksi yllätyksekseni seisoimme siis keskellä Kolkatan lämmintä yötä ilman harmainta aavistusta mistä löytää majapaikka. Lähdimme käppäilemään hiljakseen pitkin Sudder-streetia. Erään aidan välistä joku koira oli työntänyt kuononsa ulos ja ulvoi raivokkaasti ja hyvin häirintyneen kuuloisesti. Hotellien kylttejä näkyi ympärillämme monia, mutta kaikkien ovet olivat kiinni. Jonkin aikaa harhailtuamme ja nähtyämme mm. aamuiset kana-markkinat löysimme lopulta kaverin joka pientä korvausta vastaa tarjoutui ohjaamaan meidät halpaan hotelliin.

Kolkata osoittautui aivan erilaiseksi kaupungiksi kuin mitä odotin. Olin jostain syystä luullut Kolkatan olevan likainen ja köyhä, mutta en olisi voinut olla enempää väärässä – Intian mittapulla mitattuna. Se on modernein näkemistäni Intian suurkaupungeista ja myös puhtain. Kolkatan läpi kulkee joki ja suuri osa kaupungin keskustasta kuuluu Maidan-puistolle, joka muodostui kun Fort Williamin ympärille raivattiin aukio sotilaallisista syistä. Fort William on edelleen sotilaallisesti aktiivinen ja samoin on Maidaniin rakentaminen kielletty. Jos olisi aivan pakko muuttaa intiaan, Kolkata on ensimmäinen kaupunki jossa voisin kuvitella asuvani.

Kerjäläisiä täällä on vähemmän kuin monessa muussa paikassa enkä nähnyt yhtään epämuodostunutta kerjäläistä. Sen sijaan täällä näkyi naisia sylivauvojen kanssa vakuuttamassa että eivät edes halua rahaa vaan; pyytävät sen sijaan että ostaisin mainoa lapselle. Kuulemman mukaan, jos erehtyy lupautumaan maito-ostoksille, lappaa uusi ystäväsi korin täyteen mitä erilaisimpia aineksia ennen kuin ehdit huomata mitä tapahtuu. Tämän lisäksi, kasvattaakseen syyllisyydentunnettasi, he usein pyörivät ruokapaikkojen edustalla ja katsovat sinua surkeilla silmillään samalla kun lapioit ruokaa suuhuusi.

Vietimme Kolkatassa 3-4 päivää. Ensimmäisenä iltana, joka sattui Intiassa olemaan Diwali-pyhä, valon juhla ja Hindujen uuden vuoden aatto, söimme maukkana illallisen eräässä 10. kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa. Oli aika mahtava tunnelma istua ravintolan terassilla, katsoa ilotulituksia ja juhlan johdosta värikkäin valoin valaistua kaupunkia, syödä hyvin ja juoda kylmää olutta. Pakollisia turistinähtävyyksiäkin kävimme katsomassa. Kalin temppeli Kalighat olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta koska vierailumme osui valitettavasti uudenvuoden päivälle oli se täynnä ihmisiä emmekä menneet edes temppeliin sisään. Victoria-memorial’ia kutsutaan joskus Kolkatan pieneksi Taj Mahaliksi eikä aivan syyttä. Se sijaitsee kauniin puiston keskellä ja on rakennettu valkomarmorista. Jos tykkää isoista taloista, onhan se ihan hieno.

Uudet kuvat alkavat tästä.