Musiikki: Moonspell: Sin/Pecado; Amorphis: Eclipse
Matkalla Tartosta Varsovaan pääsin kokemaan kunnolla ensimmäistä kertaa erään valitsemani matkatavan ominaispiirteistä, jotain mihin tulisin tottumaan matkani aikana vielä hyvin – nimittän tuntien mittaisen bussissa istumisen. Matka Tartosta Riikaan (4 h) meni vielä kohtalaisen pirteästi koska bussi oli moderni ja sain luettua koko matkan. Riikasta jatkoin tunnin odotuksen jälkeen toisella bussilla kohti Varsovaa jonne matka kesti yli 11 tuntia. Bussi itsessään oli ihan ok, mutta kyseessä oli yövuoro ja koko tie oli Suomen mittapuun mukaan varsin huonossa kunnossa joten bussi tärisi ja kolisi jatkuvasti mikä ei mitenkään helpottanut ahtailla penkeillä nukkumista. Tämän lisäksi jossain vaiheessa yötä kuski päätti laittaa matkustamossa päälle radion jossa soitettiin läinnä 80- ja 90-lukujen disko-hittejä ja jota se ei suostunut sammuttamaan matkustajien pyynnöistä huolimatta. Valoa ei matkustamoon kuitenkaan saanut joten en voinut myöskään lukea. Varsovan esikaupungissa aamuruuhkassa ehdin jo ajatella että ”tätäkö tämä matkustaminen nyt sitten on? Miksi en jäänyt kotiin?” Ajatellen reissuni tulevia bussimatkoja, tämä oli niihin verrattuna luultavasti kuitenkin varsin mieluista, joten paras ruveta tottumaan asiaan.
Olin suunnitellut viettäväni päivän Varsovassa ja jatkavani matkaa ilta- tai yöjunalla Berliiniin. Pilvinen sää ja kylmä tuuli eivät kuitenkaan mitenkään parantaneet mielialaani huonosti nukutun yön jälkeen ja kun koko kaupunkikin vaikutti jotenkin harmaalta päätin ottaa ensimmäisen junan eteenpäin. Saman päivän iltana kello puoli kuudelta astuin junasta ulos Berliinin Hauptbahnhofin laiturille jossa minua vastassa oli täällä asuva serkkuni. Ei mennyt minuuttiakaan kun kasvoilleni oli levinnyt leveä virne – Saksassa taas! Hyvän ruuan, oluen ja musiikin lisäksi jokin tässä maassa yksinkertaqisesti kiehtoo minua ja tänne saapuminen saa mut aina hyvälle tuulelle. Astuimme ulos rautatieasemalta – vaikka oli helmikuun puoliväli, ulkona oli keväinen sää. Ilta-aurinko paistoi yli talojen kattojen ja lämmin tuuli puhalsi. Yht’äkkiä oli mitä parhain fiilis olla reissussa.
Vietin seuraavan päivän Berliinissä hoitaen muutamia käytännön asioita ja suunnitellen jatkoreittiä. Illalla kävimme syömässä serkkuni kanssa ja palloilimme kaupungilla. Arkkitehtuuri Berliinissä on jotain ainutlaatuista. Sulassa sovussa vierekkäin saattaa olla satoja vuosia vanha goottilainen palatsi, Neuvosto-tyylinen betonihirvitys ja moderni lasinen businesskeskus.Keskiviikkoaamuna matkani viimein todella alkoi. Kaikki sukulaiset ja tutut oli hyvästelty. Tästä eteenpäin tieni veisi suoraan kohti etelää ja Irania, jossa suunnittelin viettäväni hieman enemmän aikaa ennen kuin jatkaisin Intiaan. Sammutin kännykkäni – sitä en enää tarvitsisi – ja hyppäsin junaan. Halusin saada kilometrejä taakseni, joten olin ostanut lipun Bukarestiin asti Romaniassa. Tämä tarkoittaisi sitä että viettäisin – lukuun ottamatta yhtä 50 minuutin taukoa Budapestissa – seuraavat 27 tuntia
junassa. Hymyilin itsekseni, fiilistelin tulevaa matkaa ja katsoin ikkunasta ohitse kiitäviä maisemia – pohjoisen niityt vaihtuivat hitaasti mäkisempiin maisemiin ja Saksan kylien punatiilikatot Tsekkien ja Unkarin peltikattoihin.Tänään saavuin iltapäivällä Bukarestiin. Jouduin juna-aikatauluen pakottamana viettämään täällä yhden päivän – huomenna on tarkoitus jatkaa Istanbuliin. Muutaman tunnin kokemuksen perusteella Bukarest on hieman omituinen kaupunki - ja ruma. Valuutanvaihtopisteitä on joka kulmalla keskimäärin kolme mikä viittaisi siihen että kaupunki olisi turistien suosima, mutta hotelleja ja hostelleja saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, ja nettikahviloita en ole löytänyt ensimmäistäkään. (Onneksi on oma läppäri ja hostellilla langaton verkko.) Mutta tätä rumuutta. Kaikki on betonia ja myös Ceauşescun itselleen palatsiksi rakennuttama megalomaaninen Kansan Talo on tylsä ja harmaa. Mutta aurinko paistaa ja ulkona on reilu 15 astetta lämmintä, joten en valita.
