Musiikki:
Queen + Paul Rogers: The Cosmos Rocks;
Amon Amarth: Twilight of the Thundergod;
Bruce Springsteen: MagicSijainti: Helsinki, Suomi
Vietettyämme reilun kuukauden Thaimaassa siirryimme Kambodzaan. Rajan ylitys meni sinänsä jouhevasti – viisumista vaan joutuu korruptiosta johtuen pulittamaan rajalla virallista hintaa korkeamman hinnan. Päästyämme Kambodzaan, muutos ympäristössä oli huomattava. Kaikkialla oli likaista ja tiet olivat asfaltoimattomia; köyhyys näkyi kaikessa. Huoltoasemien virkaa ajoivat bensiinillä täytetyt limu- ja Johnny Walker-pullot.
Siam Reapin kaupunkiin saapuessamme näkymät muuttuivat taas. Ranskan siirtomaa-ajoilta jäämä arkkitehtuuri oli kaunista, talot olivat hyvässä kunnossa, kadut olivat enimmäkseen roskista puhtaita ja muutamat puistot pitivät kaupungin yleisilmeen värikkäänä. Toisaalta monissa kohdin tiet olivat huonossa kunnossa, pölyä oli ilmassa paljon ja löytyi kaupungista köyhempääkin asutusta. Luulin aluksi että Siam Reap oltaisi siistitty Angkoria katsomaan tulleiden turistien tuomalla rahalla, mutta myöhemmin vieraillessamme muissa kaupungeissa näin että nekin olivat enimmäkseen puhtaita ja hyvin hoidettuja.
Huolimatta suhteellisesta siisteydestään Siam Reap ei tehnyt suurta vaikutusta minuun. Keskustori oli ihan mielenkiintoinen vierailun kohde, mutta sitä ympäröivä alue, jolla myös suuri osa hotelleista sijaitsi, oli ahdettu enimmäkseen täyteen länsimaalaisia varten tarkoitettuja ravintoloita. ”Pub Streetilla” illalla oluella istuessamme oli jossain määrin surrealistinen olo kun ravintoloiden henkilökuntaa ja kadun päässä odottavia tuktuk-kuskeja lukuunottamatta missään ei näkynyt yhtään paikallisia.
Siam Reapista käsin kävimme katsastamassa Angkorin (mistä tulee erillinen juttu myöhemmin) ja lähdistöllä sijaitsevalla kelluvan kylän (mistä ei ole paljoa kerrottavaa, mutta käykää katsomassa kuvat.)
Ennen Phnom Penhiin jatkamista poikkesimme päiväksi Kampong Chamin kaupunkiin. Mitään erityistä nähtävää Kampong Chamissa ei sinänsä ollut, mutta koin sen kuitenkin jotenkin sympaattisena kaupunkia. Vuorkasimme polkupyörät ja kävimme ajelemassa ja katsomassa ihmisten elämää kunnes Markin pyörästä puhkesi kumi.
Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh on kokoonsa nähden (noin 1,3 miljoonaa asukasta) hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen kaupunki. Kuninkaallisen palatsin ja Riversiden ympäristö on hyvin kaunis puistoineen, leveine bulevardeineen ja ranskalais-kolonialistista sekä buddhalaista arkkitehtuuria yhdistävine rakennuksineen. Kaupunki selvästi panostaa tämän alueen hoitamiseen. Toisaalta Phnom Penhissä näkyy parhaiten suuri vaihtelu elinoloissa eri kaupunginosien välillä. Ei tarvitse kävellä kovinkaan kauas nähdäkseen roskien täyttävän kadut, rakennusten rappeutuvan ja muutenkin elinolojen tippuvan.
Phnom Penhin Lakeside on reissullani näkemistäni backpacker-ghettoista suosikkini. Siinä yhdistyy sopivalla tavalla turisti-palvelut ja paikallinen asutus sekä chillailu ja yöelämä. Täältä löytyy hyviä pizzeriöitä ja paikallisia katukeittiöitä; täällä voit levätä kirjaa lukien ja Boeung Kak järveä ihaillen tai tutustua muihin reissaajiin olutlasin ääressä, pelata biljardia tai vaikkapa osallistua Texas Hold-em turnaukseen. Biljardin ystävien tosin kannattaa harkita tarkkaan ennen kuin suostuvat pelaamana minkäänlaisista panoksista paikallisten kanssa. Mark, joka ei kuitenkaan ole ihan täysin onneton pelaaja, hävisi kokiksen noin 10 vuotiaalle paikalliselle pojalle, ja näimme myös pari 16-18 vuotiasta miehenalkua jotka koittivat saada länsimaalaisia pelaamaan pienestä 1$ panoksesta ja pyyhkivät niillä sitten lattiaa.
Ennen Kambodzaan saapumistani en tiennyt juuri mitään maan historiasta, mutta siellä ollessani opin siitä yhtä sun toista. 800-1400 –luvulla Khmerit (kambodzalaiset) olivat edustaneet Kaakkois-Aasian valtakulttuuria, mutta noin 600 vuotta sitten oli alkanut alamäki joka on jatkunut 2000-luvun alkuun asti. Khmerien Imperiumin kaaduttua vuonna 1431, Kambodzaa koettelivat useat sodat Vietnamin ja Siamin (Thaimaan) kanssa. Vuosina 1863-1953 Kambodza oli Ranskan siirtomaa. Suurimman tragediansa Kambodza kohtasi kuitenkin vuosina 1975-1979 kun Pol Potin johtama kommunistinen Khmer Rouge otti vallan. Muutettuaan maan nimen Demokraattiseksi Kamputseaksi Khmer Rouge halusi perustaa täydellisen maatalouteen perustuvan talouden jossa ei käytettäisi rahaa ja jossa kaikki ihmiset asuisivat maalla eikä kaupunkeja olisi. Khmer Rougen tultua valtaan keväällä 1975 Phnom Penh tyhjennettiin neljässä päivässä täysin asukkaista ja ihmiset pakotettiin muuttamaan maalle. Eri arvioiden mukaan Pol Potin 4 vuotta kestäneen valtakauden aikana kuoli noin 1 - 2 miljoonaa ihmistä – osa kuoli nälkään ja sairauksiin, osa tapettiin. Siinä missä natsit olivat tehneet tappamisesta tehokasta ja persoonatonta (kaasukammiot), suoritti Khmer Rouge asian käsityönä ns. tappokentillä (Killing Fields) ympäri maata. Luoteja ei tuhlattu vaan ihmisiä tapettiin esimerkiksi lapioilla, kirveillä, puukoilla tai vaikkapa rautatangoilla. Uhrit haudattiin joukkohautoihin joita on tähän mennessä löytynyt tuhansia ympäri Kambodzaa. Vierailu S21:een (Khmer Rougen vankilaksi muuttama entinen koulu joka toimii nykyään museona) kertoo Pol Potin valtakautena tehtyjen rikosten lisäksi myös siitä, miten suurin osa muusta maailmasta yritti painaa koko tapahtuman villaisella vuosikausia. YK vähätteli tapahtunuttua yli 20 vuotta. Khmer Rougen edustajilla oli itse asiassa vuoteen 1993 asti paikka YK:ssa eivätkä länsimaat tunnustaneet vuonna 1979 asutettua People’s Republic of Kampucheaa (Kamputsean Kansantasavalta). Kansaivälinen tuomioistuin Khmer Rougen hengissä olevien johtohahmojen tuomitsemiseksi aloitti toimintansa vasta vuonna 2006 – 27 vuotta Khmer Rougen valtakauden päättymisen jälkeen. Suurin osa vastuullisista ovat jo kuolleita Pol Potin teloittamina. Pol Pot itse jatkoi taistelua Kambodzan viidakoissa kuolemaansa asti vuonna 1998. Khmerien kansallisen itsetunnon takia on kuitenkin tärkeää että tämä oikeudenkäynti tapahtuu vaikka syytettyjen penkki onkin käynyt pieneksi.
Phnom Penhin jälkeen jatkoimme Etelä-Kambodzassa sijaitsevaan Sihanoukvillen kaupunkiin joka on kuuluisa rannoistaan. Täällä viettämämme neljä päivää olivat Markille reissun kohokohta; minä taas kypsyin menoon jo ensimmäisen päivän jälkeen. Melkein kaikki matkaajat ottivat aurinkoa päivät ja juhlivat yöt. Tunsin itseni todella vanhaksi yrittäessäni päästä samalle aallonpituudelle muiden reissaajien kanssa, joiden keski-ikä oli noin 21. Mutta tulipa ainakin todistettua taas kerran paikkansapitäväksi vanha kalliolainen sananlasku ”Viinaa voi olla ilman hauskaakin”.
Yhteenvetona Kambodza oli ihan mielenkiintoinen vierailun kohde. Erot varallisuudessa eri yhteiskuntaluokkien välillä vaikuttaisivat olevan varsin isoja. Suurin paikallisista liikkuu skoottereilla, kun autoista taas yleisin merkki on Lexus. Vaikka Kambodza on jonkin verran kalliimpi kuin esimerkiksi Intia, oli majoituksella täällä reissuni paras hinta-laatu-suhde. Siam Reapissa saimme 5 eurolla käyttöömme ison ja viihtyisän kalustetun huoneen lämpimällä vedellä ja televisiolla. Kambodzalaiset vaikuttivat hyvin järjestelmällisiltä, ainakin mitä tulee ympäristösuunnitteluun. Phnom Penhin kadut menivät varsin tarkkaan joko itä-länsi- tai pohjois-etelä-suunnassa, ja muutamaan harvaa nimettyä katua lukuun ottamatta kaikki kadut olivat numeroituja. Myös muualla tiet menivät usein ilmansuuntien mukaan ja mutkat olivat 90 asteisia. Katukauppiaat Kambodzassa ovat varsin aggressiivisia ja tulevat kauppaamaan tavaroitaan jopa ravintoloihin sisään kun et pääse minnekään karkuun, mutta toisaalta verrattuna Intiaan täällä ei ole juurikaan kerjäläisiä vaan jokainen yrittää tehdä jonkinlaista työtä. Ruoka Kambodzassa oli hyvää, vaikkakin vähemmän monipuolista kuin esimerkiksi Thaimaassa.
Uudet kuvat alkavat tästä.
Seuraavana aamuna jatkoimme siis Bangkokiin. Ensimmäisellä kerralla Thaimaan pääkaupungista saamani vaikutelma ei toistunut kun palasimme sinne. Kaupungin yllä vallitsi harmaa pilvimäinen kerros ja hengitettäessä ilma tuntui raskaalta. Suurkaupungiksi Bangkok on silti varsin viehättävä. Kaupungin arkkitehtuuri on todella kaunista ja – kuten jo aikaisemmin kirjoitin – esimerkiksi Intian kaupunkeihin verrattuna siitä löytyy paljon vihreyttä. Kaupungin ehkä tärkein nähtävyys on Kuninkaallisen palatsin ja Smaragdibuddhan temppelin muodostama kompleksi. Tämän lisäksi Bangkokista löytyy kymmeniä eri kokoisia ja näköisiä temppeleitä, joita kiertäessä menee leppoisasti pari päivää.
Yövyimme kummallakin kerralla Bangkokin legendaarisella Khao San Roadilla, tai tarkemmin sanottuna eräällä pienemmällä kadulla sen lähistöllä. Khao San Road tuntuu jakavan mielipiteet – moni rakastaa sen kaoottista anything-goes –tunnelmaa, toiset taas eivät suostu mistään hinnasta astumaankaan koko kadulle. Rakastaa tai vihaa sitä, Khao San Road on paikka joka pitää vähintään kerran nähdä ja kokea. Se on ylituristisoitunut ja kasvanut ilmiöksi itsessään. Missä muualla voit nähdä 100 metrin säteellä toisistaan mm. 24h tatuointiliikkeen, kioskin jossa tehdään tilauksesta väärennettyjä länsimaisia henkilöllisyystodistuksia (niin kuin esimerkiksi opiskelija- ja journalistikortteja), ravintoloita jotka mainostavat itseään sillä että eivät tarkista asiakkaidensa ikää, puku-ompelimoita, paikallisia haalimassa asiakkaita ”ping-pong”-näytöksiin, kaikenlaisia T-paita- ja krääsä-kojuja, ja elefantin kävelemässä keskellä katua keskiyöllä. Itse koin Khao San Roadin kiehtovana paikkana, vaikka kovinkaan pitkään siellä en luultavasti viihtyisi. Pieninä annoksina kokisin sen kuitenkin toistekin.
Ennen paluutamme Suomeen kävimme Markin kanssa myös täydenkuun juhlistaan (Fullmoon Party) tunnetulla Koh Pha Nganin-saarella viettämässä joulua. Vaikka ei ollutkaan täysikuu, oletin että täällä olisi silti ollut kunnon juhlat joulu-aattona, mutta meno oli varsin laimeata ja sukupuolijakauma hyvin miesvoittoista. Edelleen Kambodzan rannoista väsyneenä vetäydyin joulu-aattona jo ennen puolta yötä hotellille. Mark sentään piti yllä suvun kunniaa hankkimalla pari näyttävää palovammaa temppuillessaan tulella muutaman ”ämpärin” jälkeen.
