Sijainti: Yazd, Iran
Shirazista matkani jatkui lauantaina 22.3. kohti Yazdia. Olin varannut bussilipun matkatoimistosta etukäteen, mutta menin kaiken varalta kuitenkin reilu tuntia aikasemmin linja-autoasemalle. Ostin lipun ja katsoin kelloa. Bussi lähtisi kello kahdelta, joten minulla oli vielä yli tunti aikaa. Söin lounaan ja istuin lähtölaiturin eteen lukemaan kirjaa. Tässä välissä pitää mainita seuraavanlainen yksityiskohta iranilaisista bussiyhtiöistä: lippua ostettaessa pitää ilmoittaa myös matkustajan nimi. Tämä nimilista toimitetaan bussiin ennen lähtöä jotta bussin henkilökunta voisi tarkistaa kaikkien matkustajien läsnäolon. Noin 20 minuuttia ennen bussin lähtöä nousin ajatuksena hakea jäätelöä ja käppäillä sitten hiljakseen bussille, kun minut pysäytettiin huudolla ”Mister! Mister! Erkki? Yazd?” Vastasin hämmentyneenä, että kyllä, nimeni on Erkki ja olen matkalla Yazdiin. Kaveri tarrautui käsivarteeni ja lähti viemään minua kohti erästä bussia. Katsoin kelloa ja koitin kysyä että enkö nyt ehtisi kuitenkin hakea sen jäätelön ennen bussin lähetöä, mutta ei. Piti mennä nyt. Astuin bussiin, ovet sulkeutuivat ja bussi lähti liikkeelle. Koko bussi oli täynnä, vain minun paikkani oli vapaa. Ihmettelin asiaa hetken – oliko kelloni kenties väärässä ajassa, mutta ei, myös bussin kellon mukaan lähdimme liikkeelle 20 minuuttia ennen suunniteltua aikaa. Illalla päästyäni perille sain kuulla, että Iran oli siirtynyt kesäaikaan edellisenä päivänä ja koko bussi – noin 50 henkeä – oli odottanut minua 40 minuuttia. Kesäaikaan siirtyminen oli nähtävästi tullut yllätyksenä myös iranilaisille. Sain kuulla että asiasta oltiin ilmoitettu televisiossa vain 3 tuntia ennen kellojen siirtoa ja viime vuonna esimerkiksi kelloja ei oltu siirretty ollenkaan.
Saavuin Yazdiin (asukasluku 500 000) täysikuun loisteessa illalla kello kahdeksan maissa ja otin taksin hotellille. Olin koittanut varata hotellia etukäteen mutta No Ruzin takia kaikki olivat täynnä. Matkatoimistosta suositellussa Silk Road Hotellin dormitoriossa oli kuitenkin onneksi tilaa. Samassa bussissa oli matkustanut myös eräs irlantilais-australialainen pariskunta ja kaksi ranskalaista nuorta miestä – Pierre ja Etienne – jotka saapuivat Silk Roadiin kymmenisen minuuttia minun jälkeen. Myös he saivat sängyt, mutta tämän jälkeen koko hotelli oli täynnä. Silk Road hotelli on rakennettu perinteiseen Yazdilaiseen kotiin – rakennelman keskellä on avoin piha joka on täytetty pöydillä ruokailua varten. Huoneet sijaitsevat pihan ympärillä; dormitorio on kellarissa. Istuimme Pierren ja Etiennen kanssa pihalla – joka tosin oli katettu vielä; parin viikon kuluessa pitäisi tulla hiekkamyrsky jonka jälkeen katos poistettaisiin – juttellimme reissuistamme, joimme teetä ja söimme kamelipataa. Pihan joulukoristeet herättivät hieman ihmetystä osaltani, mutta pistin ne No Ruzin piikkiin. Ilmapiiri hotellissa oli mukavan rento – vaikka en ollut kaupunkia vielä nähnyt, ensivaikutelma Yazdista oli merkittävästi parempi kuin Shirazista.
Seuraavana päivänä lähdimme kolmistaan ranksalaisten kanssa katsomaan kaupunkia. Etienne oli työskennellyt pari vuotta Dubaissa ja oli nyt matkalla kotiin Iranin, Turkin ja Euroopan kautta. Pierre oli lentänyt Dubaihin Etiennelle matkaseuraksi. Yazd sijaitsee keskellä aavikkoa ja on yli 1500 vuotta vanha kaupunki – aikoinaan sen läpi meni monta merkittävää karavaanirettiä ja Marco Polokin on pysähtynyt täällä. Yazdin merkittävimmät nähtävyydet ovat Jameh moskeija, Amir Chakhmaq’in rakennuskompleksi, tuulitornit, joilla kesäisin kaapataan pieninkin tuulenvire viilentämään asuntoja, ja koko vanha kaupunki. Itse koin näistä mielenkiintoisimpana enimmäkseen hylätyn vanhan kaupungin. Erään tapaamani paikallisen mukaan siellä asuvat kaupungin köyhimmät. Hallitus on kieltänyt modernien talojen rakentamisen vanhaan kaupunkiin tarkoituksena säilyttää perinteinen arkkitehtuuri ja koska paikalliset eivät halua asua perinteisissä taloissa, ovat kaikki siihen kykenevät muuttaneet pois. Olimme vaeltaneet jonkin aikaa vailla päämäärää vanhan kaupungin sokkeloisilla kaduilla kun 
huomasin varistuneen muurin josta pääsisi viereisen talon katolle. Ehdotin pojille kattokierrosta ja kiipesimme ylös. Eteemme avautui raunioituneenakin taianomainen näkymä – satoja perinteisiä iranilaisia savitiilitaloja ränsistyneinä ja hylättyinä.Silk Roadissa oli vieraana myös Teheranissa työskentelevä suomalainen Reeta ja mm. Tanskassa ja Australiassa asunut elämäntapamatkaaja kreikkalainen Theodor. Illalla lähdimme viisistään katsomaan zurkhanehia.
Kyseessä on tuhansia vuosia vanha Iranille uniikki rituaalinomainen urheilu-teatteri-esitys. Noin 15 miestä asettautuvat katsojien keskellä olevan kuopan pohjalle seinän viereen ja esittelevät kiihkeän rummutuksen tahdissa voimiaan tietynlaisilla rituaalinomaisilla liikkeillä.Vietettyämme pari päivää Yazdissa lähdimme Pierren ja Etiennen kanssa Kharaneq’in aavikkokylään noin 70 kilometriä Yazdista. Suunnittelin viettäväni siellä yhden päivän ja palaavani Yazdiin, mutta jäinkin neljäksi – tästä lisää myöhemmin. Pierre ja Etiennen jatkoivat tosin yhden yön jälkeen kohti Esfahania. Kharaneqista palasin Yazdiin jossa vietin vielä pari päivää lähinnä työstäen matkapäiväkirjaani ja valokuviani ja syöden kamelipurilaisia.
Jos haluatte muuten lukea lisää Iran-kokemuksia, käykää katsomassa erään toisen Teheranissa työskentelevän suomalaisen – ei siis Reetan – blogi osoitteessa http://iranoia.blogspot.com.
Koitan jatkossa ladata aina kaikki kyseistä jaksoa koskevat kuvat Flickriin samalla kun päivitän blogiani, joten vaikka en asiasta erikeen mainitsekaan, kannattaa siis käydä katsomassa myös kuvat uuden päiväkirja-tekstin yhteydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti