Nepal: Pokhara

Musiikki: Amorphis: Eclipse; Sentenced: The Funeral Album; The Scarr: Animal Enemy
Sijainti: Pokhara, Nepal

Ylitimme Intian ja Nepalin välisen rajan Markin kanssa Sunauli-Bhairawan rajanylityspisteessä. Saavuimme Sunauliin bussilla kello yhdeksän maissa aamulla. Koko kylä oli täynnä elämää. Ihmisiä, rickshaw’ja, rekkoja ja lehmiä liikkui edes-takaisin kylän pääkatua pitkin. Lähdimme bussilta kävelemään eteenpäin kohti rajanylityspistettä. Hetken käveltyämme törmäsimme kylttiin ”Welcome to Nepal”. Hieman hämmentyneenä käännyin ympäri ja huomasin takanamme noin 10 metrin pässä kyltin ”Welcome to India”. Olimme siis kävelleet Nepaliin ilman että Intian tai Nepalin rajaviranomaiset olisivat tarkistaneet passejamme tai että Mark olisi edes saanut viisumia. Lähdimme takaisin etsimään Intian passintarkastuspistettä, joka löytyi, ei kovinkaan kaukaa, toiselta puolelta katua. Leimat passeissa suuntasimme uudestaan kohti Nepalia ja noin 1,5 tuntia Sunauliin saapumisen jälkeen olimme laillisesti vaihtaneet maata.

Suunnilleen samaan aikaan kun saavuimme Nepaliin ilmestyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan taivaalle pilviä. Myöhemmin päivällä myös satoi ensimmäistä kertaa kuukauteen. Ensikokemus Nepalista oli yllättävän intialainen. Täälläkin tervehditään sanomalla ”Namaste”, täälläkin on käytössä rupiat (jonka lisäksi myös Intian rupiat ovat käypää valuuttaa täällä, tosin ainoastaan 100 Rs setelit ja pienemmät), täälläkin miehet saattavat kävellä kadulla ystävyyden osoituksena käsi kädessä ja ruokakulttuuri vaikuttaa hyvin samanlaiselta. Erot Intiaan ovat toisaalta kuitenkin selviä. Ihmiset ovat täällä jotenkin mukavempia (mikä sinänsä ei kerro paljoa, kun intialaisiin verrataan). Länsimainen kulttuuri vaikuttaisi olevan Nepalissa paljon suositumpi kuin Intiassa – paikallisten päällä näkyy usein esim. Britney Spearsin ja Avril Lavignen paitoja.

Heti rajan ylitettyämme hihaamme tarrautui jonkun matkatoimiston edustaja jonka annoimme hoitaa meille bussiliput Pokharaan ja varata hotellin. Päädyimme maksamaan majoituksestamme hieman enemmän kuin olisin halunnut (7 €), mutta lupaus Pokharassa asemalla odottavasta autokyydistä vaikutti kolmen matkustuspäivän jälkeen (mitä meillä oli mennyt Delhistä) sen verran hyvältä että otin tarjouksen vastaan. Bussimme lähti kello kahdentoista maissa ja matkan piti kestää noin kahdeksan tuntia. Parin päivän kuluttua olin kuitenkin alkamassa suuri pyhä Nepalissa ja tiet olivat tukossa. Ensimmäisen kolmen tunnin aikana kuljimme noin 30 kilometriä. Kun kahdeksan tunnin bussissa istumisen jälkeen näin kyltin Pokharaan jonka mukaan matkaa olisi vielä yli 60 kilometriä (matkaa yhteensä oli noin 180 km.) aloin menettää pikkuhiljaa toivoa siitä, että joku olisi odottamassa meitä perillä. Ja jotta emme varmasti ehtisi mitenkään ihmisten aikoihin perille, hajosi bussista hetkeä myöhemmin tuulilasi. En tiedä mitä tapahtui, mutta kukaan ei onneksi vahingoittunut. Kuski pysäytti bussin, siivosi lasinpalaset ja jatkoi matkaa. Paria tuntia myöhemmin pysähdyimme vaihtamaan bussia. Kello 23:30, 11,5 tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme lopultakin Pokharaan. Astuin bussista ulos enkä ehtinyt astua askeltakaan kun kuulin nimeni lausuttavan. Vieressäni seisoi pieni nepalilainen kaveri, kädessään kyltti johon oli isoin kirjaimin kirjoitettu ”Erkki”. Suureksi yllätyksekseni hotellin väki oli odottanut meitä bussiasemalla melkein 4 tuntia.

Pokhara on tunnelmaltaan leppoisa ja rento kaupunki. Sen turisti-ghetto sijaitsee Phewa-järven rannassa ja on nimeltään Lakeside. Asioiden hoitaminen täällä on helppoa, ruokalistat ravintoloissa ovat kansainvälisiä, ruoka hyvää ja ihmiset puhuvat kohtalaisen hyvin englantia. Vaikka Nepalin pitäisi käsittääkseni olla halvempi kuin Intia, Pokhara sitä ei ole. Ruoka ja hotellit ovat samoissa hinnoissa ja olut jopa kalliimpaa. Rickshaw’ja en Pokharassa nähnyt; matkat bussiasemalle hoidimme taksilla. Rentoudestaan huolimatta Pokhara on mielestäni varsin tylsä kaupunki. Lakesiden pääkatu on täynnä vaatekauppoja, trekkaus-kauppoja, matkatoimistoja, ravintoloita ja hotelleja. Täältä käsin on helppo järjestää jos jonkinlaista retkeä ja täällä on mukava rentoutua vaelluksen jälkeen, mutta minä rupesin kokemaan rauhattomuutta jo muutaman täällä vietetyn päivän jälkeen. Ilmasto Nepalissa tähän aikaan vuodesta on Intiaan verrattuna paljon miellyttävämpää – kuin Suomen kesä parhaimmillaan. Päivisin aurinko paistaa ja öisin on miellyttävän viileetä. On mukavaa pitkästä aikaa nukkua taas peiton alla. Ensimmäisinä päivinä Nepaliin saapumisemme jälkeen satoi joka ilta tunnin, pari, mutta Annapurna reissumme kolmantena päivänä sateet loppuivat.

Vietimme Pokharassa yhteensä neljä päivää, kaksi ennen Annapurna-reissuamme ja kaksi sen jälkeen. Ensimmäinen päivä täällä meni käytännön asioita järjestettäessa, kaupungilla kävellessä ja rentoutuessa. Toisena päivänä vuorkasimme Markin kanssa polkupyörät tarkoituksena katsastaa pari lähistöllä sijaitsevaa luolaa. Matkaamme tuli pieni mutka kun minun pyörästäni hajosi takakumi ja jouduimme käyttämään tunnin pyöräkorjaamon etsimiseen, mutta lopulta pääsimme perille. Vierailemamme luolat sijaitsevat Lakesidesta reilu tunnin pyöräilymatkan päässä, kaupungin pohjoisosassa. Mahendra-luolassa on sisällä sähkövalot ja liikkuminen siellä on helppoa. Toinen luola, Lepakko-luola nimeltään (voitte arvata mistä se on nimensä saanut), oli isompi ja mielenkiintoisempi. Sinne ei oltu vedetty sähköjä ja sen sisäänkäynniltä uloskäynnille kulkeminen vaatii solakkaa muotoa ja hieman kiipeämistä. Annapurnalta paluumme jälkeen teimme toisena iltapäivänä parituntisen veneajelun Phewa-järvellä ja kävimme katsomassa World Peace Stupan jolta avautuu hyvä näkymä koko kaupungille ja järvelle.


Uudet kuvat alkavat tästä.