Nepal: Kathmandu

Musiikki: Roxette: Don’t bore us – get to the chorus; Agalloch: Pale Folklore; Manowar: Sign of the Hammer
Sijainti: Ko Lanta, Krabi, Thaimaa

Annapurna-retkemme jälkeen lepäsimme pari päivää Pokharassa ja jatkoimme sitten Kathmanduhun. Matka bussin katolla meni taas leppoisasti, ja Markkin osasi varoa liikaa aurinkoa tällä kertaa. Kathmandussa etsiytyimme Thamelin kaupunginosaan ja kirjauduimme hotelliin.

Thamel on perinteinen suurkaupungin turistighetto; tosin suurempi kuin mikään aikasemmin näkemäni. Verrattuna Pokharan rauhalliseen Lakesideen, se on paljon hektisempi ja äänekkäämpi. Hotellien ja perinteisten vaate- ja krääsäkauppojen lisäksi täältä löytyy pubeja livemusiikilla, tanssiravintoloita, tai vaikkapa kahviloita joissa voit aamiais-pihviä syödessäsi lukea Maikkarin sivuilta viimeisimpiä Formula 1 uutisia Beathovenin soidessa taustalla. Katumyyjät ovat täällä vähemman agressivisiä kuin Intiassa, mutta toisaalta pyytävät välillä ihan törkeitä ylihintoja. Esimerkiksi banaaneista saattaa joutua maksamaan yli euron kilohintaa kun oikea hinta olisi lähempänä kymmentä senttiä. Kathmandu nähtävästi panostaa aktiivisesti Thamelin kunnostamiseen. Siellä ollessamme näimme uutta asfalttia laskettavan tielle jonka aikasemmassa asfaltissa oli vain muutamia kuoppia. Jossain määrin tämä kunnostustyö on kyseenalaista, koska kun kävelee Thamelista viisi minuuttia ulos, ovat tiet enimmäkseen täysin asfaltoimattomia ja ihmiset joutuvat elämään jatkuvan pölypilven ympäröimänä.

Kathmandussa viettämämme kahden päivän aikana kävimme katsomassa myös kupungin kaksi merkittävimpää nähtävyyttä: Boudhanath Stupan sekä Swayambunath Stupan (tuttavallisemmin Apinatemppeli). Boudhanath Stupa, vaikka onkin buddhisteille uskonnollisesti varsin merkittävä rakennus, ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Apinatemppeli sen sijaan osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi nähtävuudeksi. Sitä ympäröi satapäinen apinalauma joka ottaa vastaan kaikki mahdolliset ruokatarjoukset. Itse Stupa on täynnä erilaisia patsaita hindu-jumalista sekä Buddhasta ja sen yllä liehuivat tuhannet rukousliput.

Kathmandusta saa varsin yksipuolisen kuvan pelkästään Thamelissa ja turistinähtävyyksillä pyöriessä. Ei tarvitse kävellä kuin muutaman minuutin Thamelista ulos kun kaupungin ilmapiiri jo muuttuu. Kuten jo aikasemmin mainitsin, pääväyliä lukuun ottamatta suurin osa teistä on asfaltoimattomia. Thamelista itään löytyy monia peltoja ja kasvimaita. Kun aikuiset ovat pelloilla töissä, leikkivät lapset vieressä muovipusseista rakennetuilla leijoilla. Lännessä, Bodhnath Stupasta jonkin verran pohjoiseen sijaitsee Tinchullyn kaupunginosa josta löytyy kymmeniä luostareita – osa yksinkertaisia ja koruttomia, osa maalauksin ja kaiverruksin koristettuina. Luostareiden edessä saattaa nähdä munkkioppilaita juomassa kokista ja pelaamassa jotain peliä joka näytti lähinnä biljardin ja ilmakiekon välimuodolta. Missä tahansa kävellessäsi vastaan tulee erilaisia marketteja. Thamelin ulkopuolella saa olla kauppiailta enimmäkseen rauhassa ja etsit sitten lounasta tai tuliaisia, hinnat tippuvat merkittävästi.

Edellisestä saunomiskerrasta oli osaltani mennyt jo kaksi kuukautta, joten Kathmandussa oli aika korjata tilanne. Sauna jonka löysimme mainosti itseään lauseella ”Real Finland Sauna” ja iloiseksi yllätykseksemme muistutti sellaista hyvin paljon. Kiukaalla oli vähän vähänlaisesti kiviä, mutta saimme siitä huolimatta varsin hyvät löylyt. Vilvottelutauolla, viidennen kerroksen parvekkeella istuessamme ja olutta juodessamme, kuuntelimme läheisestä bänditreenikämpästä kuuluvaa System of a Downia ja Rage Against the Machinea nuorten vihaisten nepalilaisten soittamana.

Matkastamme Kathmandusta Nepalin rajalle muodostui varsin ikimuistoinen. Kuten tavallista, emme olleet harrastaneet minkäänlaista matkasuunnittelua. Hinduilla oli taas joku pyhä tulossa – uusi vuosi itse asiassa – ja bussit olivat täynnä. Onnistuimme saamaan viimeiset kaksi paikkaa eräästä yöbussista. Paikkamme olivat taaimmaisella penkkirivillä, jossa istui meidän lisäksemme viisi muuta ihmistä. Edessä olevien penkkien selkänojat tulivat pitkälle alas niin että jalkatila oli käytännössä olematonta. Torkkumisyritykseni katkesivat säännöllisesti siihen että löin pääni bussin pomppiessa kuoppaisella tiellä edessä olevaan selkänojaan. Mark ei edes yrittänyt nukkua vaan vartioi tunnollisesti olkapäähänsä nojaavan intialaisen unta. Helpotuksemme oli suuri kun aamu-neljältä saavuimme lopultakin Birganjiin. Onnistuimme saamaan liput aamujunaan Kolkataan, joskin päädyimme maksamaan niistä aikamoista ylihintaa kun emme olleet vaivautuneet hankkimaan niitä etukäteen. Puoli tuntia rajan ylittämisen jälkeen olimme siis jo junassa, nenämme suunnattuina kohti Kolkataa.

Nepalista jäi siellä viettämämme kolmen viikon aikana jossain määrin ristiriitainen kuva. Maisemat Annapurnalla olivat mielettömiä, mutta Pokharan Lakesidessa enkä Kathmandun Thamelissa en oikein viihtynyt. (Nooh, omapa oli valintani mennä niihin.) Siinä missä Intiassa – huolimatta länsimaisten matkaajien suuresta määrästä – prosentuaalisesti suurin osa turisteista on intialaisia, ja palvelu- ja hintataso yleisesti ottaen sen mukaista, on Nepalissa enimmäkseen vain ulkomaisia turisteja. Tästä johtuen turistikohteissa palvelut ovat varsin kehittyneitä, mutta toisaalta hinnat saattavat olla paikotellen jopa korkeampia kuin Intian vastaavissa, vaikkakin Nepal on köyhempi maa. Toisaalta mihinkään kusetusyrityksiin en Nepalissa törmännyt ja ihmiset vaikuttivat paljon ystävällisemmiltä kuin Intiassa. Haluan joka tapauksessa tulla joku päivä takaisin tänne nähdäkseni myös hieman vähemmän tallattuja polkuja.

Uudet kuvat alkavat tästä.