Sijainti: Ko Lanta, Thaimaa
Thaimaahan saapuessa rajaviranomaiset saattavat vaatia jonkinlaista todistusta siitä että poistuu maasta viisumin voimassaolon aikana. Olimme ostaneet meno-paluu –lipun Kolkatasta Bangkokiin, mutta paluulento lähtisi vasta joulukuun lopussa eikä rajalta saatava viisumi riittäisi siihen. Emme halunneet ottaa riskiä joutua käännytetyksi rajalla, joten hankimme Kolkatassa 2 kuukauden Thai-viisumit, johon meni pari päivää. (Eihän lippujamme sitten rajalla tietenkään tarkistettu, mutta eipä ainakaan tarvitse käydä varta vasten Myanmarissa tai Malesiassa viisumin uusimista varten jos päätyisimme viihtymään Thaimaassa pidempään.)
Bangkokiin saapuminen tuntui Intian saasteiden jälkeen raikkaalta kuin keväinen tuuli. (Tästä tosin saimme kuulla myös eriäviä mielipiteitä matkustajilta jotka olivat saapuneet suoraan Skandinaviasta.) Kaupungin hyvin hoidetut puistot ja kaunis arkitehtuuri jättivät hyvin poistiivisen ensivaikutelman. Yhden illan perusteella Bangkok vaikutti hyvin miellyttävältä ja mielenkiintoiselta kaupungilta, mutta halusimme päästä mahdollisimman nopeasti jonnekin rauhalliselle rannalle, joten päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen myöhemmäksi ja otimme bussin etelään.
Markin kaveri Noora työskentelee Krabilla eräässä sukelluskeskuksessa, joten suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Otimme Khao San roadilta halvimman mahdollisen ”VIP” bussin (yksityisesti operoidun turistibussin). Kaikki muutkin matkustajat olivat nuoria länsimaalaisia. Bussiin astuessamme matkatoimistomme edustaja varoitti meitä pariinkin otteeseen että mitään arvokasta ei kannata jättää tavaratilaan. Bussi lähti illalla seitsemän maissa ja saapui seuraavana aamuna kello neljältä erääseen pikkukylään, josta matkamme oli määrä jatkua minibussilla Krabille. Vaihtopaikalle saapuessamme bussin henkilökunta lastasi tavaramme bussista ja pyysi meitä odottamaan jatkoyhteyttä. Bussin jo poistuttua paikalta huomasin reppuni erään sivutaskun olevan auki. Ajattelin että olin itse unohtanut sen auki ja olin sulkemassa sitä kun löysin sielä erään muovipussin, joka ei kuulunut minulle. Tarkemman penkomisen jälkeen huomasin että repustani oli hävinnyt Leathermanini, otsalamppuni, USB-muistitikkuni sekä 100 euroa hätävara-käteistä. (Läppärini olin ottanut käsimatkatavaroihin.) Myös Markilta oli viety ostalamppu. Vanhat puhelimemme varkaat olivat kuitenkin todenneet arvottomiksi. Mainittuani asiasta muille matkaajille paljastui että kaikkien laukut oli avattu ja kaikki viemisen arvoinen viety.
Puolen vuoden reissaamisen aikana en ollut törmännyt mihinkään ongelmiin ja nyt toisena päivänä Thaimaassa laukkumme tyhjennettiin näin törkeästi. Vitutti. Mutta matkamme jatkui siitä huolimatta. Krabille päästyämme otimme vene-taksin Ton Sain rannalle. Vaikka Ton Saille pitää siirtyä meriteitse, se ei sijaitse saarella vaan mantereella, jyrkän kallion erottamalla niemimaalla. Löysimme halvan bungalow-majoituksen rannalta, söimme lounaan ja otimme parin tunnin nokoset. En herännyt mitenkään merkittävästi paremmalla tuulella. Olin kyllä kuullut ja lukenut monista erilaisista ryöstöistä Thaimaassa, mutta olin jotenkin ajatellut että näin tapahtuu vain muille, varomattomille matkaajille, enkä voinut uskoa että turistien tyhjentäminen olisi täällä näin järjestäytynyttä toimintaa. Vitutti kaikki Thaimaahan liittyvä ja mietiskelin jo mihin maahan siirtyisimme seuraavaksi.
Mielialani alkoi kohota kun kävin uimassa ensimmäistä kertaa. En tiennyt että (valta)merivesi voi olla näin lämmintä. Vain pari viikkoa aikasemmin olimme palelleet Nepalissa ja nyt olin uimassa upealla hiekkarannalla kirkkaassa, yli 30 asteisessa vedessä. Illalla söimme hyvin (minä grillattua kalaa, Mark kanaa), minkä päälle kun otti vielä pari olutta alkoivat aamun tapahtumat olla jo unohtuneita ja mieleni taas korkealla. Atrian mainoslause ”Hyvä ruoka, parempi mieli” on niin totta.
Matkalla Ton Saille olimme tutustuneet englantilaiseen Liamiin ja Etelä-Afrikasta kotoisin oleviin Marinoon ja Victoriaan. Toisena päivänä vuokrasimme heidän kanssaan kajakit ja kävimme melonta-/snorkklausretkellä viisistään. Seuraavat pari päivää muut kävivät kalliokiipeilemässä, minä viihdytin itseäni löhöilemällä rannalla ja lukemalla (Isaac Asimov: ”Foundation”).Unohtaen epäonnekkaan bussimatkamme, ensivaikutelmani Thaimaasta on ollut varsin positiivinen. Ilmasto täällä on miellyttävä, ihmiset ovat mukavia ja ruoka, tulisuudestaan huolimatta, todella hyvää. (Itse asiassa, vaikka en edelleenkään pysty käsittämään miksi jotkut pitävät tulisesta ruuasta, päätin totutella itseni chiliin täällä.) Ruoka-annokset tosin ovat paikotellen ihan naurettavan pieniä, mutta paikalliset syövätkin viitisen kertaa päivässä. (Enkä tässä kohtaa tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus.) Hauskana yksityiskohtana mainittakoon myös että joka toinen vastaantuleva länsimaalainen vaikuttaisi käyttävän Skeletoria (oikealta nimeltään Skelotolene; hyvin tylyä hyttyskarkoitinta) dödönä.
Uudet kuvat alkavat tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti