Sijainti: Delhi, Intia
Saavuin Ladakhiin Kashmirista toukokuun lopussa. Ladakh, tai tarkemmin sanottuna sen pääkaupunki Leh (asukasluku 28000, korkeus merenpinnasta 3500 metriä), on ensimmäinen paikka Intiassa jossa olen oikeasti viihtynyt. Tekisi taas mieli sanoa että Ladakh ei ole oikeaa Intiaa – siinä mielessä tämä on totta, että suurin osa paikallisväestöstä on tiibetiläisiä pakolaisia – mutta mikä sitten on Intiaa? Intia tähän mennessä ei ole ollut sitä mitä odotin, mutta toisaalta, lukuun ottamatta Delhissä viettämiäni kahta viikkoa, olen ollut vain pohjoisessa, jonka uskoisin eroavan merkittävästi etelästä. Jokatapauksessa Lehin rento ilmapiiri ja kohtalaisen hyvin toimivat palvelut saivat mut kokemuksena hieman hankalan Kashmirin jälkeen taas hyvälle tuulelle. Ihmiset täällä ovat välittömiä ja kysyvät usein ohi kävellessään hymyillen ”How are you?” ilman mitään taka-ajatusta.Leh sijaitsee keskellä vuoria. Kaikkialla ympärillä näkyy lumisia huippuja. Lehiin on istutettu jonkin verran puita ja muuta kasvillisuutta, mutta kaupungin ulkopuolella vallitsee kuivuus ja värittömyys. Paikan korkeus tuntuu jokainen kerta kun menee ulos kävelylle – lyhytkin kävely aiheuttaa hengästymisen. Mielenkiintoisena piirtenä Lehissä ei näkynyt ollenkaan kerjäläisiä. Veikkaisin että tämä johtuu siitä, ettei täällä asu paljoakaan intialaisia – tai sitten kerjäläiset tulevat ulos koloistaan vasta turistikauden alettua. Sää Lehissä oli keväisen aurinkoinen; päivisin auringon paistaessa oli ihan t-paita keli, mutta iltaisi ilman viileni. Hotellini oli luonnollisesti ilman lämmitystä ja öisin sai kaivautua kunnolla kahden paksun peiton alle pysyäkseen lämpimänä. Eräänä aamuna aamiaisella satoi jopa lunta vähän aikaa.
Suurimman osan vuodesta on maanteitse pääsy Lehiin lumen takia mahdotontoa. Tie Srinagariin on suljettu yleensä lokakuusta toukokuuhun ja tie Manaliin syyskuusta kesäkuuhun. Vaikka tie Manaliin – jota pitkin suurin osa turisteista tänne saapuu – avattiinkin tänä vuonna aikaisen kevään takia 1,5 kuukautta tavallista aikasemmin, saavuin Lehiin selvästi aivan turistikauden alussa. Täällä viettämäni vajaan kahden viikon aikana näin länsimaisten turistien määrän kaksin-, kolminkertaistuvan ja useiden talveksi ovensa sulkeneiden ravintoloiden taas avaavan ovensa.
Aikani Lehissä meni leppoisasti. Luin paljon ja kävin kävelyllä kaupungilla ja sen ympäristössä. Eräänä iltana kiipesin Lehin linnalle katsomaan auringonlaskua. Koska saavuin sinne virallisen aukioloajan jälkeen, sain olla siellä yksin. Istuin linnan muureilla, katsoin laskevaa aurinkoa ja kuuntelin kaupungin ääniä – koirien haukkumista, liikenteen melua ja tööttäyksiä, liikennepoliiseja poliiseja puhaltamassa innokkasti pilleihinsä, pulujen siipien paisketta, lasten naurua ja puiden kahinaa tuulessa.Illallisen söin usein eräässä nepalilaisessa ravintolassa jossa tarjottiin todella maittavia momoja. (Momot ovat Nepalin keittiölle ominaisia lihanyyttejä, jotka muistuttavat vähän venäjän pelmeenejä.) Tarjoilijana siellä toimi aina eräs nepalilainen nuori poika joka hymyili aika kun astuin sisään ja muutaman kerran siellä illastettuani tiesi jo sanomattakin mitä tilaisin – höyrystettyjä lammas-momoja ja lasillisen sitruunateetä. Kun osallistuin Stok Kangrin valloittamiseen tähtäävään retkikuntaan (tästä lisää seuraavassa kirjoituksessani) eikä minua muutamaan päivään näkynyt, kysyi hän siellä taas illastaessani, että olinko ollut trekkailemassa. Illallisen jälkeen vietin yleensä tunnin, pari ainoassa Lehistä löytämässäni baarissa nauttiessani lasillisen viskiä ja lukiessani kirjaa. Ja joka ikinen ilta kun siellä olin, soitettiin siellä Led Zeppeliniä. Ihan vain Foben iloksi kerrottakoon myös että Lehissä ollessani arkeologini Jonesy ascendasi noin 43000 siirron jälkeen. Jonesy tosin syntyi kultalusikka suussa kun toiselta luolastotasolta löytyi Wand of Wishing – Grayswandir ja Grey Dragon Scale Mail tekivät elämästä huomattavan helppoa.
Lehissä tapasin eräällä lounalla myös Kalliosta kotoisin olevan Tomin jonka kanssa vietin seuraavat pari viikkoa. Tomi oli viettänyt pari kuukautta Goalla juhlien ja nyt noin kuukauden pohjoisessa. Olin Intiassa ollessani nauttinut silloin tällöin muutaman oluen tai lasillisen viskiä, mutta sen enempää en ollut juonut jo yli kolmeen kuukauteen. Koska Tomillakin oli kuukausi kuivaa kautta takana, päätimme pitkästä aikaa juoda suomalaiseen tapaan. Istuimme samaisessa Led Zeppeliniä soittavassa ravintolassa jossa sinä iltana kuulimme myös mm. AC/DC:tä, Queenia ja Beatlesia, ja keskustelimme musiikista, taiteesta, ufoista ja elämästä yleensä. Baarin sulkeuduttua kun olimme jo suuntaamassa hotellille, kutsuivat pari baarin edessä istuvaa paikallista meidät seuraansa. Heille nähtävästi tarjoiltiin edelleen ja siten jatkui meidänkin iltamme. Keskustelimme mm. kirjallisuudesta ja kehuin eräälle kaverille Mika Waltaria. Keskustelumme päätteeksi lupasin lähettää hänelle englanninkielisen version Sinuhesta – lupaus jonka myös täytin. Lopulta hotellille palatessani huomasin että hotellin portti oli kiinni. Sain jotenkin kiivettyä siitä yli, mutta onnistuin siinä samalla tuhoamaan kashmirilaisen liivini ja alas tultaessani täräytin naamani päin porttia. Seuraava päivä meni elämää pahempaa krapulaa potiessani – en tiedä johtuiko se Lehin korkeasta sijainnista vaiko yksinkertaisesti harjoituksen puutteesta.
Uudet kuvat alkavat tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti