Intia: Manali

Musiikki: Pink Floyd: The Wall; Surma: III ja Alpha / Omega; The Verve: Urban Hymns; Agalloch: The White
Sijainti: Lucknow, Intia

Levättyäni muutaman päivän Stok Kangin-koitoksen jälkeen jatkoimme Tomin kanssa matkaa kohti etelää. Liikkuminen Lehiin ja Lehistä pois tapahtuu tosiaan joko bussilla tai sitten jeepillä, joka ottaa kyytiin 9 matkustajaa. Bussissa on enemmän tilaa, mutta se on vielä hitaampi kuin jeep, ja uskoisin että kokemuksena myös pelottavampi. Jeepissa taas saa istua polvet kurkussa, kylki kyljessä kiinni. Kuulin Tomilta että on myös kolmas vaihtoehto, minibussi, joka olisi nopeahko (suhteellinen käsite) ja siinä olisi hieman henkilökohtaista tilaa. Tällaiseen sitten ilmoittauduimme, mutta matkatoimisto joka lippujamme hoiti, mokasi varauksemme. Korvaukseksi saimme samalla rahalla käyttöömme jeepin, johon tuli vain kaksi muuta matkustajaa; 19 vuotiaat amerikkalaiset Nathan ja Peter.

Starttasimme kello 00:30. Ensimmäiset 50 kilometriä meidät heitti matkatoimistomme oma porukka. Pink Floyd pauhasi stereoissa ja pimeyden peittämät maisemat kiisivät ohitsemme. Kello puoli kahdelta pääsimme autolle joka veisi meidät perille asti. Kuskimme ei puhunut juurikaan englanti, mutta muuten oli yksi parhaista kuskeista mitä olen tällä reissulla nähnyt – ajoi nopeasti sellaisissa paikoissa jossa se oli turvallista, ei ottanut turhia riskejä ja mikä parasta, ei käyttänyt torvea mitenkään ylettömästi. Musiikki tosin vaihtui 70-luvun rokista intialaiseen poppiin.

Matkamme korkein piste – 5 365 metriä – ohitettiin heti Ladakhissa. Valitettavasti oli vielä pimeetä emmekä nähneet mitään. Heti tämän huipun jälkeen koimme muutamia jännityksen täytteisiä hetkiä, kun tie oli täysin jäässä ja automme kaikki neljä vetävää pyörää olivat luisussa. Nopeutta oli vain noin 20 km/h, mutta kun puoli metriä sivulle alkaa 300 metrin pudotus eikä auto pysähdy vaikka kuinka puristan pelkääjän paikan oven kahvaa, niin tuli siinä taas vähän äitiä ikävä.

Toinen mielenkiintoinen hetki koettiin vain vähän myöhemmin. Pari rekkakuskia oli päättänyt ottaa nokoset ja pistäneet autonsa parkkiin tien reunaan. Tie tässä kohtaa vaan valitettavasti oli tasan, eikä melkein, kahden auton levyinen ja jäässä, ja me jouduimme tietenkin ajamaan sitä pudotuksen-puoleista reunaa. Kuskia lukuun ottamatta tulimme kaikki autosta ja kävelimme suosiolla rekoista ohi ja pidättelimme hengitystämme kun jeeppimme ajoi kapeimmasta kohtaa.

Leh-Manali välisellä tiellä on todella hyvin näkyvissä mitä se käytännössä tarkoittaa että BRO (Border Roads Organization) pitää tietä auki. Monissa kohdin tie oli hakattu paksun – paikotellen yli kolme metriä syvän – lumen läpi. Tien yleistä kuntoa ei voi mitenkään kehua, mutta olosuhteet huomioon ottaen BRO:n kaverit ovat tehneet kyllä kovaa duunia. Nämä aikasemmin jo mainitsemani hassuhkot kyltit jatkuivat tälläkin tieosuudella. Yksi uusi hyvä osui silmään: ”Horn is for honk, use it on my curves.”

Saavuimme perille kello kahdeksan maissa illalla – yli 19 tunnin matkustamisen jälkeen. Tietä pitkin matkaa kertyi 475 km kun linnuntietä etäisyys Lehistä Manaliin on noin 230 km. Manali muistuttaa tunnelmaltaan paljolti Dharamsalaa. Täällä on hyvin kehittynyt turisti-infra, kauppoja myymässä kaiken maailman rojua ja vaatteita, ja ravintoloita hyvin kansainvälisillä ruokalistoilla. Ja kaikki paikat taas täynnä rastapäitä ja hippejä. Saapumistamme seuraavana päivänä tutustuimme hotellissa pariin muuhun reissaajaan ja kun selvisi että pelaamme kaikki Hold’Emia tarvittiin vain vino pino tikkuja ja pelikortit turnauksen käynnistämistä varten. Mukana meitä oli minun ja Tomin lisäksi Neil ja Alex Isle of Manilta, John Kanadasta ja David sekä Roni Israelista. Melkein koko päivä meni leppoisasti korttia läiskiessä ja olutta ja viskiä siemaillessa. Taustalla soi suurimman osan päivästä David Bowien vanha tuotanto. Loppuillasta, kun muut olivat kadonneet, jäimme vielä Tomin ja Alexin kanssa parantamaan maailmaa.

Vietettyäni pari päivää Manalissa jatkoin Delhiin ja tiemme Tomin kanssa erosivat.

Uudet kuvat alkavat tästä.

PS. Sulkeudun tässä parin päivän kuluttua vipassana-kurssille, mistä johtuen seuraava päivitys tulee luultavasti noin parin viikon kuluttua.